BLOGI

Ilma huokuu kevättä. Linnut laulavat, lumi sulaa silmissä ja sen alta paljastuva maa tuoksuu tulevalta kesältä. On lämmin, aurinko hivelee ihoa ja saa ohuenkin takin tuntumaan liian kuumalta. Hevoset näyttävät pirteiltä ja hyväntuulisilta. Päiväheinät on juuri jaettu ja rouskutus on sen mukainen. Eräs ahmatti on nostanut etujalkansakin heinälaatikkoon ja katselee sieltä uteliaana, kun pysähdyn sen kohdalle.

Kaunista kevättalvea kaikille! Nyt on ollut upeita ilmoja ratsastaa, kävellä metsässä koirien kanssa tai vaikka hiihtää kevätauringossa! Linnut sirkuttavat, räystäät pisaroivat vettä ja hanget kimmeltelevät. Tällaisina päivinä on ihana ulkoilla ja tulla tallille <3

Tiainen tirskuttelee ilta-auringossa kylpevän männyn oksalla. Pörrötukkainen suomenhevonen kääntelee korviaan ääntä kuunnellessaan. Sen sierainten ympärille on huurtunut kuuraa ja paksun loimen alta pursuilee tuuheaa karvaa. Viereisessä tarhassa hevoset mutustelevat kekoa kuusenoksia – ehkä siellä katoaa jonkun vanha joulupuu. Korkealla pääni yläpuolella tiainen aloittaa uudestaan. Tityy, tityy, tityy, titityy, titityy.

Nosta, poni jalkaa

rekiretki alkaa,

helkkää tiu’ut kirkkaat, iloiset.

Talli pieni hohtaa

sinne matka johtaa,

mistä loistaa valot lämpöiset.

Aamuinen sade on juuri ja juuri loppunut. Maa on lammikoilla ja muta maiskahtelee kenkien alla. On hyvin syksyistä, eli tässä tapauksessa harmaata, koleaa ja märkää. Hevoset tarpovat löllössä kulkiessaan tarhoissaan ja aina, kun maa vähän kuivuu, alkaa sataa uudestaan. Aiemmin oli jo muutama ihanan kirkas, kuulas ja rapsakankuiva pakkaspäivä, mutta niiden jälkeen alkoi taas sataa ja jo maahan jäänyt lumikin katosi vetenä veden sekaan.

Syksy on kirkkauden ja udun vaihtelua. Osa päivistä on hohtavaa, kuulasta valoa, joka saa lehdet hehkumaan keltaisina, punaisina ja kullanoransseina. Toiset päivät ovat pehmeänharmaata sadetta, joka hipsuttaa pilvistä maahan harmaana sumuna – tai sitten ryöppyää räystäiltä täytenä hyökynä. Joinain päivinä hevoset voivat nautiskella syysauringosta ja raikkaasta tuulesta sekä säpsähdellä lehtien kiitäessä tuulen mukana. Toisina päivinä ne kääntävät häntänsä kohti sadetta ja loiskuttavat vettä kulkiessaan lammikoiden lävitse.

Korkeajalkainen punaraudikko kerää suunsa täyteen heinää ja pureskelee innokkaasti. Syyspäivän kuulas aurinko leikkii koivujen kellastuneilla lehdillä ja saa hevosen karvan hehkumaan. Sen vieressä heinälaatikolla seisoo pörröinen, musta poni, joka jauhaa heinää keskittyneesti ja keskeytyksettä. Minun katseluni ei selvästi hetkauta sitä ollenkaan, mutta raudikko nostaa välillä päänsä ja katsoo, mitä oikein puuhaan kameroineni. Sen uteliaasti höröön nousevat korvat piirtyvät vasten syystaivasta kuin kaksi punaista liekkiä, ja ilme on utelias. Hei ihminen, mitä sinä oikein touhuat.

Ponipiha tunnetaan ehkä paremmin ratsastuskoulustaan mutta siellä majoittuu myös toistakymmentä yksityishevosta. Monien oululaisten hevosihmisten tuntema valmentaja Arto-Pekka ”Artsi” Heino toimii Ponipihan yksityispuolen tallimestarina ja valmentajana. 

Kaukaisen ukkosen ääni lyö taivaasta maahan saakka, kun työnnän pyöräni vanhasta veneestä tehdyn katoksen alle. Jyrähdyksen alta kuulen sanoja, jotka niiden rytmistä tunnistan runoksi, vaikken erotakaan niiden merkityksiä. Pisaroita putoilee harvakseltaan, viileitä aavistuksia väistyvästä sateesta. Runonsäkeitä aaltoilee minua vastaan, kun kävelen tyhjien tarhojen ohitse kohti Villa Vienan harmaita hirsimökkejä.

Huomenissa Ponipihalla voi osallistua yhteislauluun ja kuunnella katedraalikuoroakin. Samaten ensi lauantaina pääsee mukaan perinnepäivään, jossa voi kuulla kansanlauluja ja runoja, sekä nähdä kaikenlaista Vienan Karjalaista kulttuuriperinnettä. Molemmat tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikki ovat niihin tervetulleita!