Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Hetki tallissa

Lisätty 07.06.2021

Kolmas ratsastustuntini on juuri loppunut. Olen onnellinen, väsynyt ja hikinen, mutta Manta vieressäni näyttää yhtä pirteältä kuin aloittaessammekin. Se ei ole jatkamassa seuraavalle tunnille, eli saan viedä sen talliin. Jalustimissa on kierteet, joten nostan ne ristiin Mantan selän ylitse aikomuksenani purkaa kierteet vasta tallissa. Löysään satulavyötä ja rapsutan Mantan harjamartoa. Se laskee päänsä lähemmäs ja hieroo nenäpiitään kylkeäni vasten. Ihana hevonen.

Manta <3Manta <3

 

Maneesista ei ole lähdössä muita hevosia, joten talutan Mantan Pukkilaan yksin. Vien sen sinne varmaan aivan hassua reittiä, mutta Manta harppoo vieressäni välittämättä siitä, että polku on kapea, kiertää pienen aidanpätkän ja ylittää Aino-tallin pihan. Reitti kuin reitti, Manta selvästi tietää, missä sen oma karsina odottaa.

Tallissa Manta upottaa turpansa vesisankoon ja juo hartaasti, pitkin kulauksin. Sillä välin avaan kierteet jalustimista, nostan satulan Mantan selästä ja asetan sen käytävälle, nojaamaan seinää vasten etukaarensa varassa. Kun Manta on tyydyttänyt janonsa, pujotan suitset sen päästä ja vaihdan ne riimuun. Nostan satulan uudestaan syliini ja käyn viemässä sen paikoilleen satulahuoneeseen. Suitset jätän roikkumaan karsinan eteen, sillä minun täytyy vielä käydä pesemässä kuolaimet.

 

Mantan satula ja vihreä satulahuopa, jonka perusteella tunnistin Mantan ensimmäisellä tunnillani. : DMantan satula ja vihreä satulahuopa, jonka perusteella tunnistin Mantan ensimmäisellä tunnillani. : D

 

Löydän Mantan harjaämpärin ja tuon sen karsinan ovelle. En muista, milloin harjaaminen olisi jännittänyt minua, mutta nyt vatsassani on perhosia.

”En ole tehnyt tätä yksinäni vuosiin”, kerron Mantalle. ”Sutkan kuolemasta on yli puoli vuosikymmentä.”

Manta katselee minua tummilla silmillään kuin se ymmärtäisi.

”Laitan sinulle varmuuden vuoksi tämän”, napsautan karsinan seinässä roikkuvan riimunnarun kiinni Mantan riimuun, ”olethan kiltti minulle, olethan? Hieno, hieno Manta.”

 

Mantan harjaämpäri, jonka takana piileskelee minun kypäräni.Mantan harjaämpäri, jonka takana piileskelee minun kypäräni.

 

Poimin ämpäristä kauniin, pinkkimustan harjan, jossa on puolipitkät, jäykät harjakset. Minua on varoitettu siitä, ettei Manta ole tallissa niin ystävällinen kuin ratsastaessa. Nyt se kuitenkin seisoo rauhallisena paikoillaan, kun alan sukia sen tummanruskeaa kylkeä. On hiljaista ja rauhallista. Mantan lisäksi sisällä on vain pari hevosta. Tuoksuu heinältä ja hevosilta.

Juttelen Mantalle, joka työntää turpansa harjaämpäriinsä, kaataa sen ja tutkii lattialle levinneitä harjoja. Kerron sille, että Sutkallakin oli tapana leikkiä sillä tavoin, ja se kääntelee korviaan minua kohti. Suin sen selkää pitkin, hitain vedoin, vaikkei siellä ole mitään harjaamista. Satulansija on tuskin hikinen eikä purua tai pölyä ole nimeksikään.

 

Tässä kuvassa harjaan Sutkaa vuosia sitten. Yritin ottaa samanlaisen kuvan Mantasta ja pinkkimustasta harjasta, mutta valitettavasti tallissa oli niin hämärää, että kaikki kuvat olivat sumeita. Tunnelma oli kuitenkin samanlainen kuin tässä vanhassa kuvassakin <3Tässä kuvassa harjaan Sutkaa vuosia sitten. Yritin ottaa samanlaisen kuvan Mantasta ja pinkkimustasta harjasta, mutta valitettavasti tallissa oli niin hämärää, että kaikki kuvat olivat sumeita. Tunnelma oli kuitenkin samanlainen kuin tässä vanhassa kuvassakin <3

 

Harjaaminen on kuitenkin niin nautinnollista, niin ihanaa, etten malta lopettaa. On pitkä aika siitä, kun olen koskettanut hevosta sillä tavoin. Siitä, kun olen saanut viettää aika kahdestaan hevosen kanssa kiireettä ja kaikessa rauhassa. Harjaan Mantan jalat ja vatsan, puikahdan sen kaulan alta ja suin toisenkin kyljen. Samalla juttelen sille, kertoilen satunnaisia asioita itsestäni ja ihailen sen kauneutta ja ystävällisyyttä.

 

Manta katselee karsinansa oven ylitse Pukkila-tallissa.Manta katselee karsinansa oven ylitse Pukkila-tallissa.

 

Kavioiden puhdistaminen jännittää minua – miten se joskus ennen olikin täysin normaali toimenpide, jota tuskin ajattelin? Hengähdän hetken karsinan ulkopuolella, ennen kuin puikahdan takaisin ja kumarrun Mantan ensimmäisen jalan puoleen. Manta nostaa sen helposti ja pitää sitä itse ylhäällä. Vasta nyt huomaan, ettei sillä ole ollenkaan kenkiä. Käyn läpi kaikki kaviot, vaikka ne ovat jo lähes puhtaat. Vain säteiden urissa on vähän purua.

 

Harjatessani Mantaa tallissa oli sen lisäksi vain pari hevosta, mutta tässä kuvassa Mantan karsinanaapuritkin ovat paikalla.Harjatessani Mantaa tallissa oli sen lisäksi vain pari hevosta, mutta tässä kuvassa Mantan karsinanaapuritkin ovat paikalla.

 

Lopuksi otan pienen, pehmeän pääharjan ja puhdistan sillä ne kohdat, joissa suitset ovat olleet. Mantan otsaa kutittaa ja se hieroo sitä kättäni vasten, selvästi hoidosta nauttien. Sydämeni on pakahtua. Ratsastustunti oli ihana. Kaikki tuntuu jo tutummalta ja sujuvammalta ja yhteistyö Mantan kanssa helpommalta. Tämä on vasta kolmas ratsastustuntini vuosien tauon jälkeen ja silti luulen jo huomaavani eron itsessäni. Silti tämä hetki on kaikkein paras – tämä rauhallinen tuokio tallissa, Mantan pää olkaani vasten.

Tätä minä olen kaivannut.